Janin Kupla

Julkinen alue. Tietoa ja kuvia tapahtumista sekä autoista.
Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » Su 19.12.2010 11:50

Neljäksi kuukaudeksi venyneen odotuksen jälkeen sain viimeinkin torstai-iltana Kuplaan moottorin.

Samana iltana vaihdoin autoon myös toisen etuiskunvaimentimen, sillä sen vaimennusteho oli huomattavasti toista huonompi. Molemmat iskarit oli kuitenkin uusittu hiljattain, joten vain yhden iskarin vaihtamista ei pidetty huonona ajatuksena.

Eilen lauantaina asensin huilut ja aloitin asentamaan moottoria paikalleen. Naapurin Pekka oli avustamassa moottorin siirtämisessä auton viereen ja nostamisvaiheessa. Lisäöljypohja ja öljynlämmitin vaikeuttivat puuhaa ratkaisevasti.

Kuva
Kuva

Kotipihassa taivasalla tehdessä oli kylmä ja pimeäkin tuli yllättävän aikaisin. Kun aloitin homman eilen keskipäivän jälkeen, pakkasta oli 16 astetta, mutta iltaa kohden lämpeni kolmella asteella. Hangessa tuli maattua melkein 7 tuntia tuulen tuivertaessa. Eipä siis ihme, että selkä alkoi jumittamaan oikein kunnolla ja jouduin lopettamaan homman kesken. Pitäisi varmaan hankkia lämpimiä vaatteita kesätyöhaalarin ohelle.

Kuva


Moottorin pulttien kiinnitys oli viimeinen tekemäni työvaihe. Kolme pulttia, tai siis kaksi mutteria ja yksi pultti, menivät helposti paikalleen. Viimeistä pulttia, joka on kuljettajanpuoleinen yläpultti, en saanut millään menemään paikalleen, kun yksin yritin konetta heilutella ja samaan aikaan ujuttaa pulttia syvemmälle ollessani auton alla. Raisakin kävi ravistelemassa moottoria, mutta pultinreikä ei vain ole kohdallaan!

Täytynee siis kohta mennä löysentämään muita pultteja, jotta koneeseen saa lisää liikkumavaraa ja viimeisenkin pultin paikalleen. Luntakin sataa taas mukavan sakeasti... :D


Lisätty kuvat 21.5.2011

Avatar
Rauti
Viestit: 1103
Liittynyt: Ma 4.5.2009 14:16
Paikkakunta: Hollola

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Rauti » Su 19.12.2010 12:01

siinä sitä vw-henkeä parhaimmillaan! Tsemppiä!!

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » Su 19.12.2010 21:13

Pari tuntia sitten sain moottorin käyntiin. :D
Ihan nätisti tuntuu kone käyvän, mutta kaasu jää vähän päälle, ellei kaasuvipua vedä itse takaisin. Kaasuvaijeri saattaa jumittaa, sillä siitä näytti olevan säikeitä poikki. Ei tee vaijerille hyvää, että moottoria irroitellaan jatkuvasti. :evil:

Autossa on tällä hetkellä jo kolmas kaasuvaijeri 5000 kilometrin aikana. Ensimmäisen vaihdon tein varmuuden vuoksi ennen kuin olin ajanut autolla ollenkaan. Toisen vaihdon tein viime keväänä, kun vaijeri katkesi matkan varrella. Kolmannen vaihdon joudun tekemään varmaankin lähiaikoina.

Kuva
Kuva

On vaikea käsittää, miten paljon kiinnostusta tuo projektini herätti ihmisissä. Aivan kuin siinä olisi jotain erikoista, jos joku vaihtaa Volkkariin moottorin rivitalon pihalla joulukuussa... Pikaisesti laskettuna ainakin 12 ohikulkenutta ihmistä, 2 koiraa ja 1 hevonen kävi viikonlopun aikana katselemassa touhujani ja jutustelemassa. Taisi joku kulkukissakin siinä käydä monkumassa, mutta sille järjestin pikaisen lähdön.

Harva ohikulkijoista viitsi montaa minuuttia olla ihmettelemässä, ennen kuin totesivat olevan aivan liian kylmä, ja jatkoivat matkaansa.

Erityisen mukavaa oli, kun Bella-labradorinnoutaja kävi Arin kanssa tutkimassa projektiani. Pääsin nimittäin Arin kanssa jutustellessani Bellan rapsuttelun varjolla lämmittelemään 'kuumassa koirassa' jäisiä käsiäni ja taas oli helpompi jatkaa urakkaa. :P

Avatar
Rauti
Viestit: 1103
Liittynyt: Ma 4.5.2009 14:16
Paikkakunta: Hollola

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Rauti » Ma 20.12.2010 0:45

sä oot Jani hullu, hullu mies!!

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » La 21.5.2011 23:53

Lisätty kuvia vanhan moottorin irroituksesta ja uuden asennuksesta.

Lähitulevaisuuden työlistalla on kaasuvaijerin ja sen kuoren vaihto. Myös kytkinvaijeria pitää säätää.

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » Ke 10.8.2011 19:11

Tälläkin Kuplalla on ajeltu säännöllisesti pikkuisen, jotta akku latautuisi edes vähäsen, eikä jarrut yms. ruostuisi ihan jumiin. Jostain syystä tämä uusi moottori on todella huono käynnistymään. Startti kyllä pyörii vinhasti, mutta kun ei meinaa käynnistyä.

Kun nyt saisi auton katsastuskuntoon, niin pääsisin näyttämään sitä Mäntsälään. Siellä käyntiongelmat varmasti korjautuisivat.

Avatar
Rauti
Viestit: 1103
Liittynyt: Ma 4.5.2009 14:16
Paikkakunta: Hollola

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Rauti » To 11.8.2011 8:41

joo luulis joku takuu olevan et tulee kuntoon...mistä kiinni leimakunto?

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » To 11.8.2011 10:18

Ainakin etuakselistossa hitsattavaa. Käsijarrun vaijerit pitää vaihtaa.

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » La 24.3.2012 20:02

Olen jatkanut auton käyttelemistä säännöllisesti.

Auto on lähtenyt tosi huonosti käyntiin. Startti pyörittää, mutta ei meinaa lähteä käyntiin. Myös tyhjäkäynti on tuskallista. Kun olen vähän ajellut kotikadulla, olen huomannut auton hyytyvän painettaessa kaasua. Vaikuttaisi esimerkiksi kiihdytyspumpun toimimattomuudelta, mutta silti se toimii. Kun olen irroittanut ilmanputsarin ja katsonut kaasariin, suihkuaa bensaa hienosti kaasua painettaessa.

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » La 24.3.2012 20:09

Maaliskuun alussa käyttelin taas Kuplaa. Lähti heikosti käyntiin, mutta lähti kuitenkin. Tyhjäkäynnillä ei meinannut pysyä yhtään, jatkuvasti piti käydä polkaisemassa kaasua. Moottorin lämmettyä hetken, kokeilin vähän kaasutella. Mutta eihän kone ottanutkaan kierroksia, vaan alkoi pamahdella ja pölläytellä sankkoja mustia savuja. Sitten auto sammui kokonaan ja jouduin ajamaan sen starttimoottorilla takaisin parkkiruutuun.

Tänään yritin taas saada auton käyntiin. Ei lähtenyt. Hirven Matti Syncro-Tölkkeineen sattui sopivasti paikalle ja kävimme köyden kanssa ulkoiluttamassa Kuplaa. Ei se silti lähtenyt käyntiin.

Kipinää tulee tulpille ja bensapumppu pumppaa bensaa. Sytytys on kohdallaan. Vaihdoin puolan tuliterään. Kärjetkin tuli säädettyä. Onneksi tämä moottori oli edullinen, niin ei harmita yhtään. Kyllähän tällaisia pikkuvikoja ymmärtää halpiskoneelta, jolla on kuitenkin ajettu jo lähes 10 kilometriä. :twisted:

Avatar
Alis
Ylläpitäjä
Viestit: 926
Liittynyt: Ma 4.5.2009 18:18
Paikkakunta: OLA / Lahti
Viesti:

Re: Janin Kupla

Viesti Kirjoittaja Alis » Ti 27.3.2012 21:19

Sunnuntai-iltana vietin taas mielenkiintoisia hetkiä Kuplan kanssa.

Kuva

Akun latasin jo päivällä, koska se oli osoittanut hyytymisen merkkejä.

Vaihdoin katkojankärjet, virranjakajan kannen ja pyörijän. Säädin kärkivälin pariin kertaan. Seuraavaksi vaihdoin kondensaattorin.

Vieläkään ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Todella pitkän starttaamisen jälkeen auto lähti röpöttämään sellaista hyvin outoa käyntiä. Kun kaasun piti aivan pohjassa se jaksoi hörpöttää harvakseltaan, mutta sammui heti, jos kaasua löysäsi. Luultavasti kone kävi kahdella pytyllä. Kuskin puoleinen pakoputki oli kylmä ja siitä tippui bensaa, mutta matkustajan puoleinen putki oli lämmennyt.

Vaihdoin kuskin puolelle sytytystulpat. Enpä ole aiemmin ollut todistamassa tällaista, että 2 vierekkäistä aivan uutta Bosch-sytytystulppaa hajoaa samaan aikaan. Nyt olen. Minulla ei ollut samanlaisia uusia tulppia, joten laitoin vastaavat NGK-tulpat. Tulppien vaihdon jälkeen auto lähti käyntiin.

Vähän yli 2 tuntia tässä meni tällä kertaa ja kylmä tuli, mutta nyt toimii.

Vastaa Viestiin