Janin Caddy
Lähetetty: To 4.3.2010 22:56
Olipa kerran vuosi 1997 ja Jani oli lähdössä kesällä armeijaan. Tuolloin miehellä oli ikää 19 vuotta ja Volkswagen Caddyllä sitä oli 12 vuotta.
Jorma oli ostanut vuonna 1995 Caddyn ajatuksenaan saada käyttöauto, joka olisi halpa ylläpidettävä ja jolla olisi Passattia parempi kuljettaa suurikokoista tavaraa. Tosin bensarohmu 1,8-litrainen kaasutinmoottori olisi vaihdettava ensin pieniruokaiseen dieselmoottoriin. Aikaa ei vain meinannut riittää, joten Caddy joutuikin melko pian seisomaan Hollolan Salpakankaalla sijaitsevan hallin pihalle.
Aina välillä auto pääsi sisälle halliin, mutta sitten se taas jouduttiin siirtämään ulos kiireellisempien töiden tieltä.
Hallirakennuksen päädyssä oli talonmiehen asunto, jossa asuin vuokralla. Hallille oli siis mukavan lyhyt matka, jonka jopa minä jaksoin kävellä hengästymättä. Alkuvuodesta 1997 sitten sovimme Jorman kanssa, että tästä 180 tkm ajetusta Caddystä voisikin tulla mulle ensimmäinen oma auto, joten projektin vetovastuu siirtyi minulle. Caddy on 1985-vuosimallinen ja se oli ollut kaikesta päätellen työkaluna ilman isompaa huolenpitoa. Lommoja ja muita käytön jälkiä oli riittävästi. Moottori oli papereiden mukaan 1,6-litrainen, mutta oikeasti 1,8-litrainen. Sen aikaiset Volkkarin bensakoneet olivat epätaloudellisia, joten pitäydyin Jorman tekemässä alkuperäisessä dieselöintisuunnitelmassa.
Jormalla oli paljon sopivia Volkkarin dieselmoottoreita ja -kansia, joten veimme Lahden Kansityölle 1,6-litraisen dieselmoottorin porattavaksi ja kannen oikaistavaksi. Samalla tietysti uusittiin männät, laakerit ja melkein kaikki muutkin osat.
Varusmiespalveluksen jälkeen vuonna 1998 projekti jatkui korin pohjatöillä ja bensakoneen irroittamisella.
Hiekkapuhalsin hallin pihalla pahimmat ruostepaikat ja hiomapaperia tuli hinkattua kesäaikana aamusta iltaan sekä koneella että käsin. Ja työstämisen jälkeen auto työnnettiin aina takaisin halliin odottamaan seuraavaa innostuksen puuskaa. Kunnes Caddy joutui jälleen ulos muiden sisätilaa tarvitsevien kulkuvälineiden tieltä.
Caddy joutui olemaan muutamia kuukausia pressujen alla ulkona, kunnes se jälleen mahtui halliin. Ja voi vain arvata, että oliko pellille asti hiottu auto ruosteessa tuolloin.... No, hioin sen uudestaan ja kävin ostamassa maalit.
Päädyin ostamaan raskaan kaluston maalia, koska se oli edullista ja kestävyydeltään sen kerrottiin olevan normaaleja automaaleja parempaa. Saatavilla ollut värikin (valkoinen) kelpasi minulle hyvin, koska alkuperäinen väri oli hyvin lähellä sitä. Pohjamaaleineen maalien alennettu hinta oli 450 mk. Maalit oli näppärää varastoida auton lavalle monien muiden tarvikkeiden tavoin.
Onko tarvetta kertoa, mitä tapahtui kun olin saanut hiottua auton uudelleen? Niinpä. Taas se siirrettiin ulos. Tällä kertaa ulkokautta kesti vähän pidempään. Ja kun auto pääsi taas halliin, oli ruostetta ilmestynyt aiemmin kiiltäneelle metallipinnalle. Ja taas hiottiin ja pakkeloitiin. Ja tällä kertaa päätin, ettei autoa enää siirretä ulos keskeneräisenä. Kuten myöhemmin selviää, en kuitenkaan pystynyt seisomaan päätökseni takana.
Vuonna 2000 lommoinen lava naputeltiin suoraksi, ruosteiset kohdat rälläköitiin irti ja tilalle hitsattiin vanhan Upo-lieden kyljestä irti leikattua peltiä. Sama temppu tehtiin helmoille. Mainoslause ”Hella uudistaa autosi” vaikuttaa pitävän paikkansa. Vanhan hellan peltien avulla auto uudistui. Vähän epäselvää on, että tarkoittaako slogan alunperin lisävalomerkkiä vai liettä?
Pohjamaalasin ja käsittelin iskunkestävällä massalla lavan pohjan. Sen jälkeen pohjaan asennettiin paksu vaneri ja rekka-autoissa käytettäviä sidontalenkkejä. Lavan reunoille hitsattiin rekkakonttien seinissä käytettävää laadukasta reikäkiskoa, jonka hinta tuntui tuolloin kovalta, mutta päätettiin silti tehdä sidontapisteet kunnolla.
Niinhän siinä sitten kävi, että auto joutui taas ulos. Ja siellä se oli pari vuotta. Kun Caddy pääsi jälleen sisälle, se oli taas ruosteessa ja lavalla olleet maalit olivat jäätyneet, purkit pullistelleet ja muuta hauskaa. Pääsisin siis ostamaan uudet maalit.
Maalausta valmistellessa ikkunat, pyyhkijät sekä antenni irroitettiin ja reiät tukittiin pahveilla.
Puskurit irroitettiin ja käsittelin helmat sekä lokasuojien kaaret päällemaalattavalla iskunkestävällä ryppymassalla.
Auto sai tässäkin välissä rauhassa pölyttyä pari vuotta.
Vuonna 2004 alkoi jälleen tapahtua. Päätin, että pohjatyöt on nyt riittävän hyvin tehty ja aloin hankkimaan uusia maaleja.
Tällä välillä Suomi oli hävittänyt erään viimeisimpiä edes näennäisen itsenäisyytensä symboleita, eli Suomen Markka oli korvattu Euroruplalla. Kaikkihan muistavat, miten se vaikutti reaalihintoihin?!? Huomasin, ettei mistään saanut maalia enää järkevään hintaan.
Lisäksi EU oli vaikeuttanut oikeiden maalien valmistamista ja myymistä :n direktiiveillään. Monista liikkeistä tarjottiin vain 'vesivärejä' oikeiden automaalien sijasta. Henkilöautoihin tarkoitettu akryylimaali olisi maksanut n. 600 EUR eli 3600 mk.
Täysin sama raskaan kaluston maali, jota olin ostanut muutamaa vuotta aiemmin 450 mk:n hinnalla, maksoi samassa liikkeessä nyt 400 EUR eli 2400 mk. Melkoinen hinnankorotus!
Kuulin eräästä yrityksestä, josta voisi ostaa akryylimaalin sijasta alkydimaalia, joka ei varsinaisesti ole tarkoitettu ajoneuvoihin, vaan esimerkiksi työkaluihin. Sitä sain hankittua ison ämpärillisen tarvittavine xyleeni-ohentimineen ja muine tarvikkeineen n. 200 EUR hinnalla.
Mäentien Rane perehtyy maalausurakkaansa vuonna 2004.
Jorma ja Raisa tarkkailevat, kun maalari valmistautuu urakkaansa.
Maalaus on alkanut ja maalipölyä on ilmassa.
Uutta maalia pinnassa.
Vastamaalattu ovi.
Auto tuli siis viimein maalattua. Dieselmoottorikin meni kivuttomasti paikalleen. Hehkun rele ja sulake täytyisi vielä löytää jostain. Ja syötönaikaistin. Se on kuin bensa-auton ryyppy, eli ohjaamossa olevaa nuppia vedetään, kun ollaan käynnistämässä kylmää konetta, jolloin syöttöpumppu aikaistaa syöttöhetkeä ja kone käy tasaisemmin kylmänä.
Testailun aikana hehkutus on tehty yhdistämällä akun plusnapa suoraan hehkutulppien välillä olevaan kuparilattaan apuvirtakaapeleilla.
Jatkuu...
Jorma oli ostanut vuonna 1995 Caddyn ajatuksenaan saada käyttöauto, joka olisi halpa ylläpidettävä ja jolla olisi Passattia parempi kuljettaa suurikokoista tavaraa. Tosin bensarohmu 1,8-litrainen kaasutinmoottori olisi vaihdettava ensin pieniruokaiseen dieselmoottoriin. Aikaa ei vain meinannut riittää, joten Caddy joutuikin melko pian seisomaan Hollolan Salpakankaalla sijaitsevan hallin pihalle.
Aina välillä auto pääsi sisälle halliin, mutta sitten se taas jouduttiin siirtämään ulos kiireellisempien töiden tieltä.
Hallirakennuksen päädyssä oli talonmiehen asunto, jossa asuin vuokralla. Hallille oli siis mukavan lyhyt matka, jonka jopa minä jaksoin kävellä hengästymättä. Alkuvuodesta 1997 sitten sovimme Jorman kanssa, että tästä 180 tkm ajetusta Caddystä voisikin tulla mulle ensimmäinen oma auto, joten projektin vetovastuu siirtyi minulle. Caddy on 1985-vuosimallinen ja se oli ollut kaikesta päätellen työkaluna ilman isompaa huolenpitoa. Lommoja ja muita käytön jälkiä oli riittävästi. Moottori oli papereiden mukaan 1,6-litrainen, mutta oikeasti 1,8-litrainen. Sen aikaiset Volkkarin bensakoneet olivat epätaloudellisia, joten pitäydyin Jorman tekemässä alkuperäisessä dieselöintisuunnitelmassa.
Jormalla oli paljon sopivia Volkkarin dieselmoottoreita ja -kansia, joten veimme Lahden Kansityölle 1,6-litraisen dieselmoottorin porattavaksi ja kannen oikaistavaksi. Samalla tietysti uusittiin männät, laakerit ja melkein kaikki muutkin osat.
Varusmiespalveluksen jälkeen vuonna 1998 projekti jatkui korin pohjatöillä ja bensakoneen irroittamisella.
Hiekkapuhalsin hallin pihalla pahimmat ruostepaikat ja hiomapaperia tuli hinkattua kesäaikana aamusta iltaan sekä koneella että käsin. Ja työstämisen jälkeen auto työnnettiin aina takaisin halliin odottamaan seuraavaa innostuksen puuskaa. Kunnes Caddy joutui jälleen ulos muiden sisätilaa tarvitsevien kulkuvälineiden tieltä.
Caddy joutui olemaan muutamia kuukausia pressujen alla ulkona, kunnes se jälleen mahtui halliin. Ja voi vain arvata, että oliko pellille asti hiottu auto ruosteessa tuolloin.... No, hioin sen uudestaan ja kävin ostamassa maalit.
Päädyin ostamaan raskaan kaluston maalia, koska se oli edullista ja kestävyydeltään sen kerrottiin olevan normaaleja automaaleja parempaa. Saatavilla ollut värikin (valkoinen) kelpasi minulle hyvin, koska alkuperäinen väri oli hyvin lähellä sitä. Pohjamaaleineen maalien alennettu hinta oli 450 mk. Maalit oli näppärää varastoida auton lavalle monien muiden tarvikkeiden tavoin.
Onko tarvetta kertoa, mitä tapahtui kun olin saanut hiottua auton uudelleen? Niinpä. Taas se siirrettiin ulos. Tällä kertaa ulkokautta kesti vähän pidempään. Ja kun auto pääsi taas halliin, oli ruostetta ilmestynyt aiemmin kiiltäneelle metallipinnalle. Ja taas hiottiin ja pakkeloitiin. Ja tällä kertaa päätin, ettei autoa enää siirretä ulos keskeneräisenä. Kuten myöhemmin selviää, en kuitenkaan pystynyt seisomaan päätökseni takana.
Vuonna 2000 lommoinen lava naputeltiin suoraksi, ruosteiset kohdat rälläköitiin irti ja tilalle hitsattiin vanhan Upo-lieden kyljestä irti leikattua peltiä. Sama temppu tehtiin helmoille. Mainoslause ”Hella uudistaa autosi” vaikuttaa pitävän paikkansa. Vanhan hellan peltien avulla auto uudistui. Vähän epäselvää on, että tarkoittaako slogan alunperin lisävalomerkkiä vai liettä?
Pohjamaalasin ja käsittelin iskunkestävällä massalla lavan pohjan. Sen jälkeen pohjaan asennettiin paksu vaneri ja rekka-autoissa käytettäviä sidontalenkkejä. Lavan reunoille hitsattiin rekkakonttien seinissä käytettävää laadukasta reikäkiskoa, jonka hinta tuntui tuolloin kovalta, mutta päätettiin silti tehdä sidontapisteet kunnolla.
Niinhän siinä sitten kävi, että auto joutui taas ulos. Ja siellä se oli pari vuotta. Kun Caddy pääsi jälleen sisälle, se oli taas ruosteessa ja lavalla olleet maalit olivat jäätyneet, purkit pullistelleet ja muuta hauskaa. Pääsisin siis ostamaan uudet maalit.
Maalausta valmistellessa ikkunat, pyyhkijät sekä antenni irroitettiin ja reiät tukittiin pahveilla.
Puskurit irroitettiin ja käsittelin helmat sekä lokasuojien kaaret päällemaalattavalla iskunkestävällä ryppymassalla.
Auto sai tässäkin välissä rauhassa pölyttyä pari vuotta.
Vuonna 2004 alkoi jälleen tapahtua. Päätin, että pohjatyöt on nyt riittävän hyvin tehty ja aloin hankkimaan uusia maaleja.
Tällä välillä Suomi oli hävittänyt erään viimeisimpiä edes näennäisen itsenäisyytensä symboleita, eli Suomen Markka oli korvattu Euroruplalla. Kaikkihan muistavat, miten se vaikutti reaalihintoihin?!? Huomasin, ettei mistään saanut maalia enää järkevään hintaan.
Lisäksi EU oli vaikeuttanut oikeiden maalien valmistamista ja myymistä :n direktiiveillään. Monista liikkeistä tarjottiin vain 'vesivärejä' oikeiden automaalien sijasta. Henkilöautoihin tarkoitettu akryylimaali olisi maksanut n. 600 EUR eli 3600 mk.
Täysin sama raskaan kaluston maali, jota olin ostanut muutamaa vuotta aiemmin 450 mk:n hinnalla, maksoi samassa liikkeessä nyt 400 EUR eli 2400 mk. Melkoinen hinnankorotus!
Kuulin eräästä yrityksestä, josta voisi ostaa akryylimaalin sijasta alkydimaalia, joka ei varsinaisesti ole tarkoitettu ajoneuvoihin, vaan esimerkiksi työkaluihin. Sitä sain hankittua ison ämpärillisen tarvittavine xyleeni-ohentimineen ja muine tarvikkeineen n. 200 EUR hinnalla.
Mäentien Rane perehtyy maalausurakkaansa vuonna 2004.
Jorma ja Raisa tarkkailevat, kun maalari valmistautuu urakkaansa.
Maalaus on alkanut ja maalipölyä on ilmassa.
Uutta maalia pinnassa.
Vastamaalattu ovi.
Auto tuli siis viimein maalattua. Dieselmoottorikin meni kivuttomasti paikalleen. Hehkun rele ja sulake täytyisi vielä löytää jostain. Ja syötönaikaistin. Se on kuin bensa-auton ryyppy, eli ohjaamossa olevaa nuppia vedetään, kun ollaan käynnistämässä kylmää konetta, jolloin syöttöpumppu aikaistaa syöttöhetkeä ja kone käy tasaisemmin kylmänä.
Testailun aikana hehkutus on tehty yhdistämällä akun plusnapa suoraan hehkutulppien välillä olevaan kuparilattaan apuvirtakaapeleilla.
Jatkuu...