Janin 411
Re: Janin 411
Maaliskuun puolessa välissä olleen Mäkistartin jälkeen 411 on palvellut tavalliseen tapaan käyttöautona. Maaliskuun lopussa käväisimme sillä Porissa ostoksilla ja sieltä mukaamme lähti vihreä Kupla -73. Sen jälkeen Nelkku on saanut pääasiassa lepäillä kotipihassa. Vain muutaman kerran olen käynyt sillä Lahdessa tai ajellut ympäri Kärkölää.
Tämän viikon alussa vaihdoin Nelkkuun kesärenkaat. Samalla huomasin, että toinen etujousi on poikki. Mielenkiintoinen tilanne, sillä siihen ei ole saatavilla uusia etujousia. Täytyy yrittää ehtiä joskus käydä tallilla ja purkaa varaosa-autosta etujouset irti. Muutenkin olisi hyvä saada laitettua se lihoiksi, niin vapautuisi yksi autopaikka.

ei saa jousia? minkäänlaisia eikä mitkään muka käy? onko noin?
Re: Janin 411
Näin on. Mitään ei saa. Sama tilanne iskunvaimentimien suhteen. Tämä on niitä harvinaisen auton harmeja.
Jonkun toisen automerkin jousista pitää yrittää soveltaa, mikäli varaosa-auton jousien kanssa tulee ongelmia tai viimeistään sitten, kun nekin ovat hajonneet.
Kuulemma Volvo V70:n etujouset kävisivät 411:n takajousiksi. Ne ovat lähes samanmittaiset, mutta hieman paksummat. Etujousien korvaamisesta en ole vielä päässyt selville. Heittämällä ei taida käydä mitkään, vaan jotain modauksia joutuu tekemään.

Lahdessa toimii sellainen firma kuin Jousi-vesa. Siellä saa mallin tai mittojen tai jopa toiveiden mukaan teetettyä kierrejousia. Erään työprojektin kautta tutustuin paikkaan ja kyselin sitten samalla auton jousien teettämistä. Hinnat eivät mitään ihan hirveitä olleet. Itsellä kävi mielessä, että jos olisi tilannut tuolta Nelkkuun ihan hitusen matalammat, mutta muuten ominaisuuksiltaan alkuperäisiä vastaavat jouset.
Noita nelkkujen etujousia kyllä luulisi löytyvän hyvinä, käytettyinä aika helposti. Ovat kyllä sen verran tanakkaa tekoa, että eivät ihan heti väsähdä... Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta, kun kuulen, että jollakin on mennyt jousi poikki! Jos keulaa haluaa madaltaa, niin tietääkseni heittämällä eteen menee BMW:n 80-lukuisen 3-sarjan pikkukoneisten versioiden jouset. Isompikoneistenkin jouset menevät, mutta ovat liian kovat nelostyypin keveään keulaan.
Muuten, saksalaiselta foorumilta sattumoisin lueskelin, että paras jousi-kombo olisi Variant-mallien takajouset ja 412:n sinisellä koodatut etujouset.
Etuiskareiksi saa suht vähällä vaivalla laitettua Audi 80:n iskarit. Mulla on itselläni tuollaiset autossa ja hyviltä vaikuttivat ensimmäisten testien perusteella. Voin kertoa tarvitseville lisätietoja noiden Audin iskareiden sovittamisesta.
-Pirkka-

Autot: 1972 VW 411 Variant, 1973 VW 412 4-d sedan, 1976 Saab 99 Combi Coupé
Re: Janin 411
nonni sieltähän se Jani sai paljon vinkkejä jousiin hyvä homma! Tervetuloa muuten Lahti411 meidän volkkarimiitteihin aina parin viikon välein maanantaisin jos kiinnostaa!
Viikon päästä taas kokoonnuttaan ravintola Telakalla klo. 18 ja olet sinne tervetullut!!
Viikon päästä taas kokoonnuttaan ravintola Telakalla klo. 18 ja olet sinne tervetullut!!
Re: Janin 411
Kiitos Lahti411 hyvistä vinkeistä. Ja tervetuloa mukaan Päijät-Hämeen omalle foorumille sekä myös live-tapaamisiimme!
Tuolla mun Nelkulla on ajettu jo pitkälti neljättäsataatuhatta, joten ehkä siksi jousikin oli antanut periksi. Lisäksi tämän talven/kevään routavauriot ovat pahimmat pitkiin aikoihin. Aina töyssyyn ei ehdi hiljentää riittävästi...
En haluaisi madaltaa autoa yhtään, joten kertomasi Bemari-ratkaisu ei ole sopiva. Tarkoititko toisella vinkilläsi sitä, että mun Nelkkuun kannattaisi laittaa 412-mallin Variantin sinisen värikoodin etujouset, mutta takajouset saisivat olla nykyiset?
Kun nyt joudun vaihtamaan etujouset, voisin varmaan samalla vaivalla vaihtaa myös iskarit eteen. Eli Audi 80:n iskarit olisivat helpot? Etu- vai takaiskarit? Mistä (vuosi)mallista? Kerro ihmeessä lisää, sillä pian joudun tekemään päätöksiä.

Kaikki 80-luvun Audi 80:n etuiskarit käyvät malliltaan -ne olivat sekä kakkos- että kolmoskoppaisessa Kasikympissä samoja. Mulla on nyt autossa testattavana Motonetin halpis nesteiskarit. Matalapainekaasut olisivat parhaat, sillä ne puristavat hitusen jousia kasaan tanakoittaen keulaa. Tämä taas auttaa sivutuulen aiheuttamiin suunnanmuutoksiin. Tavalliset kaasuiskarit ovat sitten liian kovia ja rikkovat tästä syystä pallonivelet nopeasti. Tästä tulikin mieleeni, että oletko laittanut rasvanipat palloniveliin? Suosittelen tätä ehdottomasti, sillä niveliä ei tahdo löytää enää mistään. Nippojen laitto on todella helppo homma ja voin siinäkin neuvoa tarvittaessa. Tässä etuiskarin nro: KYB 365008
Audin iskarit vaativat adapterit sekä ylä- että alapäähän, mutta niiden teko on kohtalaisen helppoa: Yläpää tehdään alkuperäisestä nelostyypin iskarista ja alapää on vain mittaan leikattu putki. Olen myös mallintanut yläpään adapterin 3d-tiedostoksi, joten siitä saa mittakuvat tai tarvittessa vaikka CAD-tiedoston suoraan ohjelmoitavaan sorviin. Osat ovat niin yksinkertaisia, että niiden teettäminenkään ei muodostu kalliiksi.
Kaikissa viimeisissä 412 malleissa (sekä sedaneissa että varianteissa vm. 1974) oli nuo sinisen koodin etujouset. Ne ovat progressiivisemmat kuin aiemmin käytössä olleet, keltaisen koodin jouset. Suomesta vain voi olla vaikeaa löytää kyseisiä jousia, sillä näitä autoja tuotiin tuotannon loppupäässä todella vähän maahan.
Variantin takajouset säilyivät samoina koko tuotannon ajan, joten ne kannattaa jättää autoon, elleivät ole kovin kuoleentuneet -sen sijaan sedan malleihin kannattaa tanakammat Variantin jouset vaihtaa. Takajousien pariksi käyvät 80-luvun Ford F-150 kaasuiskarit. Nämä ovat ominaisuuksiltaan identtiset 411/412-mallien iskareiden kanssa. KYB:in iskarit ovat hyvät. Tässä osa nro: KYB KG5410 tai 5406 (vähän tanakampi). Kokeilin jonkun muun valmistajan vaastaavia, mutta ne eivät mahtuneet takatukivarsien sisään.

Kiitos jälleen mainioista vinkeistä.
Jokimaan raviradalla pidetyiltä Rompemarkkinoilta ostin eräältä 411-harrastajalta jouset, jotka kuulemma ovat sopivaa mallia.
Täytynee vielä hankkia uudet iskareiden suojakumit ja uusia ne samalla vaivalla, kun alan vaihtamaan jousia.

Jokimaalla olisi ollut myös KYB:in laadukkaita NOS etuiskareita 411/412 malleihin. Mulla on kyseisen myyjän yhteystiedot tallessa, jos tämmöisiä joku kaipaa. Meinasin ostaa tisekin, mutta nuo Audin iskarit toimiva niin hyvin, etten kuitenkaan taida palata alkuperäisiin. Alkuperäisissä on toki se hyvä puoli, että ei tarvitse tehdä mitään muutoksia jousitukseen.
Autot: 1972 VW 411 Variant, 1973 VW 412 4-d sedan, 1976 Saab 99 Combi Coupé
Re: Janin 411
Loistavaa. Lähettäisitkö mulle yhteystiedot. Kiitos!Lahti411 kirjoitti:Jokimaalla olisi ollut myös KYB:in laadukkaita NOS etuiskareita 411/412 malleihin. Mulla on kyseisen myyjän yhteystiedot tallessa, jos tämmöisiä joku kaipaa. Meinasin ostaa tisekin, mutta nuo Audin iskarit toimiva niin hyvin, etten kuitenkaan taida palata alkuperäisiin. Alkuperäisissä on toki se hyvä puoli, että ei tarvitse tehdä mitään muutoksia jousitukseen.
Re: Janin 411
Tänään tuli vaihdettua moottoriöljyt. Öljyn seassa oli bensaa. Jäi vielä tutkimatta, jäävätkö automaattiryypyt päälle vai vuotaako sitä jostain muualta. Moottorijarrutuksessa bensa räjähtelee pakoputkessa ja tyhjäkäynti on ontuvaa.
Katkojan kärkien kärkiväli oli taas kutistunut onnettomaksi, vaikka viime syksynä säädin ihan älyttömän välin (n. 0,60 mm). Jäljellä oli 0,15 mm.
Nopeusmittarin vaijeri tuli vaihdettua. Siihen sopi Kuplan 1200-1500 8.65->77 vaijeri. Motonetin koodi 24-3021 (OEM nro 111957801 K, 01026672).
Etujousen vaihtoa jo pohdiskeltu, mutta ehkä iskaritkin kannattaa vaihtaa samalla.

- redbuggy-69
- Tapahtumavastaava ja ylläpitäjä
- Viestit: 489
- Liittynyt: Su 13.9.2009 11:49
- Paikkakunta: Lahti
- Viesti:
Re: Janin 411
http://www.usparts.locomail.com/?page=68#44
Tosta päivitystä aataminaikasiin katkojiin... huoltovapaa ja kipinöi varmasti (5vuotta ongelmitta..) n.140euroa.
http://www.cranecams.com/416.pdf

Finnish VW Association of Lahti Region Chamber of Association
Information and Event Manager
Information and Event Manager
Re: Janin 411
Kiitos vinkistä. Asia on harkinnassa. Ainakin toistaiseksi olen ollut sitä mieltä, että alkuperäinen järjestelmä on paras, toimintavarmin ja myös edullisin ratkaisu.
Re: Janin 411
Perjantain ja lauantain aikana Nelkkuun vaihdettiin vasemmanpuoleinen etujousi, koska vanha jousi oli katkennut. Alapallonivel on kolmella pultilla kiinni ja sen kanssa tuli isoimmat vastoinkäymiset. Yksi pulteista nimittäin meni poikki avattaessa. En keksi järkevää selitystä sille, miksi pultit ovat 5-10 mm liian pitkiä, eli kunnon pätkät niiden päistä jää näkyviin ja altistuu korroosiolle.
Pekan kanssa käytettiin luovuutta, porakonetta ja järeitäkin työkaluja, mutta katkennut pätkä ei vain tullut ulos. Lauantaina kävin Lahdessa ostosreissulla. Kiersin rautakaupoissa ja kävin Motonetissäkin. Tavoitteena oli ostaa mahdollisimman laadukkaita poranteriä ja vastakierretappeja. Poranteriä (Bosch Titianium ja Cobalt) ostin lopulta Terrasta ja Starkilta, josta hankin myös vastakierretappisarjan. Olin epäileväinen tappien suhteen, mutta koska myyjä vakuutteli niiden olevan parhaita ja paketissakin oli Made in Germany -teksti, ostin paketin. Motonetistä ostin iskunvaimentimen suojakumin. Mallikohtaista ei tietysti ollut saatavilla, mutta mukana olleen mallikumin perusteella valitsimme myyjän kanssa tarvikehyllystä kaikista suurimman kumin.
Päästyäni takaisin kotiin, jatkoimme pultinpätkän suostuttelua uusilla poranterillä. Vaikka pultti on todella kovaa seosta, uusilla terillä sai läpireiän aikaiseksi. No, siihen sitten vastakierretappi ja vääntämään.......naps..... Vastakierretappi napsahti heti poikki. Ja taas poraamaan. Tällä kertaa materiaali oli vieläkin kovempaa. Porasimme kaikki uudet hienot terät (noin 50 euron arvosta) tylsiksi, eikä silti uponnut.
Naapurin Lea oli käynyt välillä katselemassa touhuamme ja häneltä löytyi tilanteeseen oikea ratkaisukin! Lähdimme käymään hänen isänsä verstaalla, jossa on monenlaisia työkaluja sekä ennenkaikkea osaamista. Lean isä arvioi ongelman ratkeavan helpoiten 'vinku-Iitalla', paineilmakäyttöisellä jyrsimellä. Sillä pultinrippeet lähtivät siistinä jauheena. Viimeisetkin jämät tulivat pois jengatapilla. Kierteestä näytti tulevan hyvä, mutta silti nyloc-mutterilla varmistaminen voisi olla tarpeen.
Kasaaminen pääsi alkamaan. Iskunvaimennin vaikutti yhä hyvältä, joten sitä ei uusita vielä. Saan tällä viikolla Lahti411:n vinkin perusteella NOS-iskarit, jotka asennetaan tarpeen tullen. Jousen ylä- ja alapäissä oli kaiketi narinaa estämässä kumirenkulat, mutta ne olivat jo repaleisia. Sillä aikaa kun kävin ostoksilla Lahdessa, oli Pekka askarrellut jostain lattiamaton tapaisesta materiaalista uudet 'narinanestokumit'. Seuraavaksi huomasimme, ettei Motonetin suojakumi ollutkaan sopiva. Alkuperäinen pohjaanlyöntikumi ei mahtunut sen sisään ja mukana tullut uusi oli rimpula. Korjasin alkuperäisen suojakumin kontaktiliimalla ja itsevulkanoituvalla teipillä.
Mahtaakohan jostain löytyä uutta sopivaa suojakumia? Kumin pituus on 130–135 mm, halkaisija on 95–97 mm, isomman pään reiän halkaisija on 85–90 mm ja pienemmän pään reiän halkaisija on 45 mm.
Kun kaikki oli valmista ja tarjosimme iskarin yläpäätä paikalleen, huomasimme jotain unohtuneen. Yläpäästä puuttui kiinnityslevy, jossa on myös laakeri. Jos jousenkiristimien kiristäminen on rankkaa, niin ei löysyttäminenkään itsestään tapahdu. Silti kokemus piti kerrata. Levy paikalleen, mutteri päähän ja jousenkiristimet pois. "Hmm. Mikä prikka tuossa vielä on?"
Lopulta tolppa oli jälleen paikallaan. Myös alapallonivelen kiinnitys onnistui alkuperäisin tarvikkein, eli uusi kierrekin kesti kunnon kiristyksen. Teimme vielä jarrujen ilmauksen ja lähdimme koeajolle. Uusi vikoja ei tullut ja kaikki tuntuu näiltä osin toimivan.
Moottorin käynnissä on sanomista ja siihen pitää vielä paneutua.

Sunnuntaina vaihdoin katkojankärjet ja säädimme Pekan kanssa sytytyksen strobolla. Sytytys oli muutaman asteen pielessä. Koeajo osoitti, ettei vika korjaantunut tällä toimenpiteellä.
Tyhjäkäyntiä auto käy raskaasti ja epätasaisesti. Tasakaasulla ajaessa auto nykii voimakkaasti. Kiihdyttäessä toimii hyvin ja tehoakin löytyy. Moottorijarrutuksella bensa räjähtelee pakoputkessa.